Viime päivien aikana muhun on alkanu iskemään kulttuurishokin ekat aallot. Suoraan sanottuna en uskonu et mulle tulis käymään näin koko vuoden aikana. Nyt kuitenkin parin viime tunnin aikana oon miettiny mun elämää suomessa ja saksassa, mun tekoja ja ajatuksia ja sitä kuinka oon muuttunu. YFUn leireillä sanotut asiat oman kulttuurin enemmän arvostamisesta tuntu musta tollon tyhmältä, miten muka voisin arvostaa suomalaisuutta enemmän? Oon aina pitäny suomee pienenä paikkana ja halunnu mieluummin tutkii maailmaa ku jäädä koto suomeen istumaan. Tällä hetkellä antaisin kuitenkin mitä tahansa että pääsisin ees päiväks tai viikoks takaisin suomeen elämään mun "normaalia" elämää. Nään kaiken aivan eri tavalla nyt. Tällä hetkellä pidän ja vihaan mun elämästä täällä, tykkään siitä että musta on tullu avoimempi ja uskaliaampi mutta inhoon että musta on tullu itsekäs ja tuomitseva. Tää tän hetkinen elämäntyyli on aiheuttanu mussa aika paljon muutoksia, tai sit se oon vaan minä. Oon yrittäny sopeutuu kulttuuriin omana ittenäni mutta lopussa huomannukin kuinka oon yrittäny muokata itteeni tän elämäntavan muottiin.
Viimeset pari tuntia oon vaan miettiny mun tekoja ajatuksia ja mun jäljellä olevia kuukausia täällä, oon miettiny miten oon eläny viimeset 17,5 vuotta suomessa ja sitä että kuka mä tuun olee ku tuun takas? 99 prosentin varmuudella en todellakaan tuu olee se sama tyttö joka lähti eka elokuuta saksaan, mut kuka mä sit haluun olla?? Tohon kysymykseen mulla ei oo vielä vastausta enkä mä halua ees tietää sitä vielä. Ainoo minkä tiiän tällä hetkellä on se, että mulla on ikävä kotiin. Espooseen. Suomeen. Näiden tuntien aikana oon itkeny aivan pienimmillekin asioille ja muistoille koska haluisin kokee ne uudestaan: mulla on ikävä mun perhettä, ikävä mun siskon kanssa riitelyä parhaasta karkkipussista, mulla on ikävä mun isovanhempia joita nään aivan liian harvoin, kaipaan metsää mun kodin takana, sitä kun uppoon lumeen puoleen reiteen asti, mulla on rehellisesti sanottuna ikävä kouluun, kaipaan ruokatuntia kavereiden kanssa kun jutellaan ja juorutaan, mulla on hirvee ikävä sitä et voin sanoo kaiken suomeks mitä ajattelen ja tunnen ilman että joku kattoo kieroon tai ei ymmärrä.
Oon alkanu arvostaa suomalaisuutta paljon enemmän mutta toisaalta kans huomannu paljon virheitä mitä oon tehny ja asioita joissa voisin olla parempi. Ensinnäkään en sano perheelle ja kavereille rakastavani heitä tarpeeks usein, meille suomalaisille noi kolme sanaa "mä rakastan sua" on jotain niin merkityksellistä ettei sanota sitä usein ees vanhemmille tai sisaruksille koska pidetään sitä itsestäänselvyytenä, toi pieni fraasi kuitenkin kiteyttää kaikki tunteet ja kertoo sen sille ihmiselle kans. Toiseks oon huomannu että mulla on maailman parhaimmat ystävät :) teidän kanssa olo piristää synkimmänkin päivän ja oon niin onnellinen että mulla on teidät! Kaduttaa etten oo aina jaksanu tehä jotain perheen tai kavereiden kanssa vaan oon mieluummin kattonu leffaa tai istunu koneella - loppujen lopuks mun lähimmäisiä kiinnostaa miten mulla menee ja ne hyväksyy ja rakastaa mua sellasena kun oon!! Oon alkanu arvostaa suomalaista koulujärjestelmää (tää saksalainen on ku meidän ala-aste), suomalaista ruokaa kuten mämmiä tai karjalanpiirakoita, kaiken kaikkiaan....
Oon ylpee sanoessani olevani suomalainen. Suurin osa maailmasta ei tiedä että me ollaan edes olemassa mutta kuka siitä välittää? Me ollaan taisteltu maailman suurinta maata vastaan ja voitettu, meillä on yks vaikeimmista kielistä maailmassa, paras koulutustaso, suomalainen sisu, sauna ja kalja, joulupukki, me ollaan jääkiekon maailmanmestareita. Me ollaan suomalaisia ja pirun ylpeitä siitä!
Jees nyt tuli kyl aika syvällinen teksti. Nojaa ainakin se kuvaa hyvin mun fiiliksiä tällä hetkellä ja kertoo vähän mun kulttuurishokista, luultavasti tulee juttuu siitä enemmän tai sit ei. Meen nyt kuitenkin nukkuu koska kello on puol kaks aamulla ja mul on tänää koulua, ainakin pystyn nyt nukkuu kunnolla kun purin ajatukset tänne :)
Öitä!
Essi
4 kommenttia:
Oiii hyvä teksti! Ja tuttuja tunteita oli mullekki noi:) Välillä tuli ikävä ihan outoja juttuja niinku että olis saanu lukea Aku Ankkaa vaikken ees ikinä lue niitä :----D Mutta se on totta, että Suomea ja suomalaisuutta oppii arvostamaan ihan erillä lailla ja ainaki ku ite tulin takasin nii elin kuukauden semmosessa Suomi-hurmiossa että ai ku Suomi on ihana paikka ja kaikki on täydellistä täällä. On se nyt vähän laantunu, mutta kyllä Suomi on silti paras ;)
Nauti kuitenki joka ikisestä sekunnista siellä Saksassa ihan täysillä! Siellä on varmasti ihana ku alkanu Weihnachtsmarktit ja kaikki joulujutut tullu ja tossa joulun jälkeen se aika lähtee kiitämään semmosta vauhtia ettei meinaa perässä pysyä! Kyllä tää Suomi täällä odottaa, mutta vaihtarina ollaan vaan kerran :)
Tsemppiä & viel Spass!
- Emilia
Essiii... Eletään vissiin ihan samaan tahtiin tätä vuotta O: Mulla on ihan samoi tunteita täällä. Mut ihanaa kuulla, et en oo ainoo... Hui ei noin voi sanoo, mut se on just se mitä tunnen nyt D:
On miljoona pientä asiaa täl hetkellä mielessä, mitkä jotenki onnistuu pudottaa mun mielialaa. ): Sit on kyl niit hyviiki päivii, mut välil vaan tuntuu niin yksinäiseltä ja epäonnistujalta ja ULKOMAALAISELTA. Mäki alan tääl itkee ihan tyhmistä jutuista, ja välillä saa koulussa oikeen pinnistellä et pysyis ees ilmeettömänä kasvot. Vihaan sitä ku joku vilkasee muhun ja kysyy et onks kaikki hyvin, ku oon just saano flashbackin jostain jutusta mitä tehtiin kavereiden kaa kesällä. Koita siinä sitte hymyillä ja sanoo et jooo, oon vaa väsyny (=(=(=(=(= Koska ei niitä oikeesti kuitenkaa kiinnosta.
Kaipaan kans just sitä et voi oikeesti sanoo mitä ajattelee, ja siis oikeesti puhuu ääneen vaikeista asioista. Ku on jotain asioita, jotka ei liity mitenkään mun elämään täällä mut mistä mä vaan haluisin puhuu jonkun kanssa, mut ei tulis mieleenkään yrittää sanoo niitä muulla kielellä kun suomeks. )=
Ja oon kans huomannu et arvostan Suomee, sen kieltä ja kulttuurii ja luontoo ja ruokaa ja KAIKKEE paljon enemmän ku oon tääl toisessa maassa. J haluun saunaan, haluun rentoutuu sillai oikeesti, haluun ottaa kylvyn meiän omassa kylpyammeessa, haluun tehdä ei-mitään koko päivän hyvällä omatunnolla, haluun pitää viikonlopun ilman perhettä, haluun syödä koko Fazerin suklaalevyn kerralla perjantai-iltana ja sen jälkeen jättää syömättä koko viikonloppuna ilman et on ketään kieltämässä, haluun mennä bilettää ja olla niin humalassa et en aamulla ees muista kaikkee muutaku et on huono olo, haluun mennä töihin ja tienaa rahaa, haluun olla vapaa tekemään mitä haluun ilman et AFS kieltää... )=
Ja todellakin, vihdoinki kaipaan perhettä oikeesti. On just se fiilis, et antaisin melkei mitä vaan jos pääsisin viikonlopuks mökille vaik en loppukesästä halunnu viettää siellä yhtään ylimäärästä aikaa. Ja haluisin halaa äitiä, sanoo että rakastan sitä vaik se tuntuukin niin oudolta sanoo suomeks. Ja haluisin kans mennä kouluun ja siel ois kaikki kaverit, haluisin halaa niitä pitkään ja en ikinä päästää irti, ja haluisin nauraa ja itkee niiden kanssa. Tai ees itkee, itkee ilman pelkoo siitä et hostperhe tulis huolestuneena kyselee. On niin sellai tunne, et ens kerralla ku nään toisen suomalaisen vaihtarin joka on täl samal alueel, nii alan itkee siit helpotuksesta et oikeesti oon olemassa vielä enkä vaa nää kamalaa unta D--:
Kamalaa tällanen, anteeks ku avauduin tähän sun blogiin ! :D
Voimia sulle ja voimia mulle ja voimia kaikille vaihtareille, tää marras-joulukuu on ihan hirveetä aikaa, se täytyy muistaa sanoo jos joskus päädyn vapaaehtoseks D:
-Roosa
oho en tajunnu et tost tuli noin pitkä... :D
Emilia: Joo siis oon huomannu sen kans et haluun tehä sellasii tyypillisii suomalaisii asioita joit en normaalisti tekis :D nyt tääl menee kyl tosi hyvin ja aion ottaa kaiken irti tästä vaihtarivuodesta :) ! Tsemppii sullekin sinne kaikkeen, pidä Suomen lippu korkeel!!
Roosa: Aika monil on mun mielest just 3-4kk jälkeen jonkinlainen kulttuurishokki mut kaikki ei varmaan haluu kertoo siitä ku eka hekuttaa vaihtoon lähtöö ja kertoo kuinka ihanaa on ja sit yhtäkkii alkaakin ikävöimää kotii, niin monet ei ymmärrä sitä :) Mäkään en mielelläni näytä hirveesti surullisii tunteit muille koska ei se oo niitten ongelma jos oon surullinen ja sit ne saattaa alkaa miettii et mikä tolki nyt on ku se itkee aina ja on noin hiljaa, sellanen on vaan niin turhaa..
Ei se mitän, hyvä et pystyt kertoo ees tänne blogiin milt sust tuntuu :) Paljon paljon onnee sulle sinne!! Kohta tunnet ittes jo ihan ranskalaiseks ja naurat ku mietit tätä aikaa, ihan varmasti :)
Lähetä kommentti