keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Alles wird besser werden

Otsikostakin huomaa et kaikki on nyt paremmin - tai ainakin tulee olemaan :) Tapasin tänään siis mun aluevalvojan ja sen kaa tulikin sitten juteltuu parisen tuntii tosta tilanteesta kotona ja se avas mun silmiä aika reippaasti mut toisaalta autto kans kyseenalaistaa jotain juttui mitä mun perhe sano mulle. Kummiskin ymmärsin etten ite oo tehny kaikkee oikein (mikä oikeesti on aivan mahdotonta vaihdossa, näin for your information), esimerkiks se juttu siitä et en auta kotona niin paljon on totta. Oon niin tottunu siihen et se taloudenhoitaja meil siivoo kaiken niin sit viikonloppuna ku se ei oo täällä niin jotenkin automaattisesti ajattelen et joku muu siivoo ruoat pöydästä jääkaappiin tai tyhjentää tiskikoneen. Sen lisäks en enää yritä tehä mun perheen kanssa niin paljon, osasyynä on/oli se että mä tulin niin huonosti toimeen sen yhen siskon kanssa että en vaan jaksanu olla perheen kaa paljon koska tiesin et se ois paikalla ja näin. Muutenkin oon saanu nyt koulusta paljon kavereita et oon ollu aika paljon poissa kotoo ja osittain "unohtanu" perheen, hups! Kiitostakaan ei tuu sanottua tarpeeks, mut se johtuu vaan suomalaisesta kulttuurista :/ Ei ainakaan meillä kotona kiitetä sen jälkeen kun mennään ravintolaan syömään, vanhemmat ostaa jäätelöä lapsille tai mennään yhessä balettiin. Se ei vaan kuulu mun tapoihin kotona Suomessa tai ehkä se ei vaan kuulu suomalaiseen kulttuuriin, en tiiä, mutta mun perheessä sanotaan jopa leffan jälkeen kiitos että ne vanhemmat makso ne liput. Näin täällä ja nyt pitää vaan ottaa enemmän perhettä huomioon :)


Päätin osallistua tohon juttuun, en nyt osaa kääntää suomeks öööh..

Kaikkia niitä väitöksii en kyllä suostu vaan nielemään ja mennä sen mukaan vaan haluun oikeesti selvittää mitä ne tarkottaa sillä ja miten mun pitäis parantaa ne jutut, koska suoraan sanottuna en edes tiiä miten voisin muuttaa niitä! Esimerkiks tunteiden näyttäminen.. Huhhuh eiköhän se oo tarpeeks että suurimman osan ajasta hymyilen ja nauran sillon kun kaikki on okei ja kun oon onnellinen, en oo niin usein alakulonen et pitäis valittaa ja itkee mut tähän mennessä kun niitä päivii on tullu niin oon puhunu asiasta joko maman tai siskojen kanssa. Herran jumala mä itken tv sarjoille jos joku henkilöistä kuolee tai kun mun pitää koulussa selittää kavereille et joudun ehkä vaihtaa perhettä ja sitä mukaa kouluu!!! Tota juttuu haluun selvittää ainakin niitten kaa, sit haluun jutella siitä et miten ne haluis et otan osaa kotitöihin ja paria muuta juttuu haluun kans selvittää. Oon ihan varmasti unohtanu puolet mitä aluevastaavan kanssa juttelin, ois pitäny varmaan tehä muistiinpanoja... Sen lisäks aion puhuu siitä et kuinka shokeeraavaa se mulle oli kuulla kaikki mitä oon "väärin" tehnyt yhdellä kerralla ja kaikkien suusta, hirvee tilanne olla yksin viiden ihmisen ympäröimänä ja kuulla sellasia asioita sanottavan. En suosittele kenellekään. Ens kerralla mun perhe vois sanoo mulle heti kun teen jotain väärää ja tulla jutteleen vaikka mulle yks kerrallaan :)

Sen yhen siskon kanssa.... huh tää asia pelottaa mua. Mua pelottaa mennä sen luo, jutella, kysyy et voitaisko selvittää asiat ja niin edelleen, mut pakkohan se on tehdä. Mä sentään tulin saksaan aViesti, alotin täällä elämän, sain kavereita - mikä järki nyt lopettaa yrittäminen kun on vähän hankalaa? Just tätä on vaihto-oppilaana olo, yhtenä päivänä elämä on ku ruusuilla tanssimista, toisena itkettää ja haluis piiloutuu kuoppaan ja kolmantena pelottaa niin ettei saa sanaa suusta. That´s life, karu totuus. Elämä jatkuu ja joskus on päästävä asioiden yli jotka vituttaa, pelottaa tai joita haluis vaan vältellä koko elämänsä. Tässä kohtaa otan nyt härkää sarvista kiinni (kuullostaa tyhmältä?) ja meen mun siskon luo, kysyn että voidaanko selvittää asiat, sanon olevani pahoillani asioista mitä oon tehny ja annan anteeks sille ne asiat mitkä mua edelleen vaivaa. Mä yritän olla onnellinen täällä :)


Kuusi kultaista tehtävää:

1.Vietä enemmän aikaa hostperheen kanssa
2.Selvitä asioita yhden siskon kanssa
3.Puhu, kysele, sano kohteliaisuuksia ja kiitä
4.Naura ja itke jos siltä tuntuu
5.Puhu perheen kanssa asiat läpi
6.Lopeta stressaaminen, kyl tää tilanne tästä paranee :)

Tajusin jälleen kerran kuinka ihania ystäviä mulla onkaan :)

2 kommenttia:

Tiuhti kirjoitti...

Tosi hyvä asenne :) Mä oon lukenu sun blogia syksystä asti, tulin nimittäin ite samoihin aikoihin Saksaan töihin ja vaikka oonkin sua aika paljon vanhempi niin vähän samanlaisia kokemuksia on mullakin. Mä pistäisin tosi monet noista kulttuurierojen piikkiin, suomalaiset on oikeasti tosi paljon sulkeutuneempia ja varauksellisempia kuin saksalaiset. Mun mielestä on myös tosi tyhmää olettaa, että sun pitäisi jotenkin muuttua enemmän saksalaiseksi. Ei ne saksalaisetkaan vaihtarit varmaan tunteettomiksi tuppisuiksi muutu ;)

Mutta porskuta vain eteenpäin pää pystyssä, ihailen tosi paljon, ettet halua luovuttaa :)

Essi kirjoitti...

Kiitos paljon Tiuhti :) ihana saada vähän kannustusta tähän! Paljon tsemppiä sullekin ja suomalaisella sisulla jaksaa aina eteenpäin ;)